VASTUULLISUUS

Ihmisistä ja meitä ympäröivästä maailmasta huolehtiminen on tärkeä osa toimintaamme. Haluamme pitää huolta luonnosta, jossa saamme toimia sekä ihmisistä, joiden kanssa saamme toimia. Yhteiskunnallinen vastuullisuus on meidän kaikkien yhteinen asia. Voit lukea alta ajatuksiamme vastuullisuudesta kokonaisuudessaan sekä vastuullisuuslupauksemme.

Meille sana “vastuullisuus” pitää sisällään kaiken vastuullisuuden, ympäristöstämme ja ihmisistämme huolehtimisen. Ekologinen vastuullisuus muodostuu ympäristön suojeluun ja huomioimiseen liittyvistä arvoista ja käytännöistä yrityksemme toiminnassa. Sosiaalinen vastuullisuus liittyy yrityksemme yhdenvertaiseen ja reiluun toimintaan suhteessa kaikkiin ihmisiin ja organisaatioihin, joiden kanssa toimimme.

Toiminnassamme monet asiat, kuten esimerkiksi paikallisten tuotteiden ja kumppaneiden suosiminen, liittyy sekä ekologiseen että sosiaaliseen vastuullisuuteen.

Yrityksessämme vastuullisuuteen liittyy myös kulttuurinen ja taloudellinen kestävyys, laatu ja turvallisuus. Käytössämme on Suomen luonnonsuojeluliiton Ekokompassi – sertifikaatti ja Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -laatumerkki. Lisäksi olemme liittyneet sateenkaariystävällisten matkailuyritysten verkostoon ja käytössämme on Tervetuloa pyöräilijä -tunnus Koitelin Tunnelmatuvassa, Hietasaaren Seelarilla ja Hotelli-Ravintola Liminganlahdella.

Olet lämpimästi tervetullut asiakkaaksemme ja annamme mielellämme lisätietoja siitä, miten vastuullisuus toiminnassamme näkyy. 

Go Arctic Oy:n vastuullisuuslupaus

EMME SALLI SYRJINTÄÄ

Tervetuloa meille juuri sellaisena kuin olet! Kohtelemme kaikkia ihmisiä yhdenvertaisesti, emme salli syrjintää.

JOKAINEN SAA LOISTAA

Tuemme henkilökuntaamme, kannustamme ja teemme yhdessä. Pyrimme siihen, että jokainen saa loistaa omilla vahvuuksillaan.

YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET

Tiedostamme toimintamme ympäristövaikutukset ja pyrimme minimoimaan haitat. Meille on myönnetty Suomen luonnonsuojeluliiton Ekokompassi -sertifikaatti ja Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -merkki.

KEHITYMME, SEURAAMME

Kehitämme itseämme vastuullisuuden kentällä. Molempiin meillä oleviin vastuullisuussertifikaatteihin sisältyy oman vastuullisuustoiminnan jatkuva seuraaminen ja kehittäminen. Yrityksessämme vastuullisuustyö ja sen kehittäminen on koko työyhteisön yhteinen asia.

HYVÄNTEKEVÄISYYS

Haluamme vaikuttaa ja jakaa hyviä asioita, siksi lahjoitamme vuosittain kaikista myydyistä tiimikisa-tuotteista sekä melonnasta ja koskiuinnista 0,50e/henkilö meille tärkeille kohteille.. Vesiaktiviteeteista kertyneet varat lahjoitetaan Suomen Luonnonsuojeluliiton vesiensuojelutyöhön ja tiimikisoista kertyneet varat lahjoitetaan Oulun seudun Mielenterveys ry:lle sekä SPR:n Oulun osaston ystävätoimintaan. Lahjoitukset tehdään vuosittain tammikuussa.